Olemme lämminhenkinen ryhmä aivan tavallisia ihmisiä. Olemme kaikki kulkeneet omaa polkuamme läpi erilaisten haasteiden ja löytäneet avun erilaisista menetelmistä tervehtyäksemme ja voimaantuaksemme.
Meillä on kaikilla vahvaa osaamista monelta eri osa-alueelta ja haluamme käyttää osaamistamme auttaaksemme toisia, sekä luontaisen hyvinvointialan yrittäjiä että alan palvelujen tarvitsijoita. Haluamme kohtauttaa alan toimijat asiakkaiden kanssa ja tuoda kaikkia esiin tasavertaisesti.
Haluamme tuoda luontaista hyvinvointia isommin esille sekä mediassa että markkinoilla, koska omakohtaisten kokemusten perusteella tiedämme, että moneen vaivaan syy on syvällä itsessämme eikä niinkään ulkoisissa tekijöissä. Samoin tervehtyminen vauhdittuu, kun osataan tarttua heti ongelmien juurisyihin.
Haluamme tuoda esiin myös uudistuvaa johtajuutta, jossa jokaisen vahvuudet saavat ilmentyä luonnollisesti ja päätökset tehdään aidossa yhteistyössä parhaan tuloksen saavuttamiseksi.
Haluamme toiminnallamme sytyttää uudenlaisen kipinän ja tuoda esiin sen, mikä ei ehkä aiemmin ole tullut kuulluksi. Haluamme olla lempeä ja innostava suunnan näyttäjä kohti hyvinvoivempaa maailmaa.
Haluatko sinäkin? Liity mukaamme ja ota yhteyttä!
Comments